maanantai 21. marraskuuta 2016

Lajittelua ja kierrätystä Kelan perheessä



 
Lajittelu, tottakai
Kajaanilaisessa Kelan perheessä lajittelu, kierrätys ja jätehuolto ovat sujuva osa arkea ja elämää. Nelihenkinen perhe asuu omakotitalossa, josta jätehuoltoyritys noutaa sekajätteet ja biojätteet. Biojätettä varten sekajäteroskiksen kyljessä on kahdenkymmenen litran laatikko (tehty postilaatikosta), joka tyhjennetään kahden viikon välein. Tämä laatikko eli ”Bioboksi” on vetoisuudeltaan toistaiseksi riittänyt lapsiperheen biojätteille – onhan lisäksi kolme koiraa, jotka tekevät selvää ruoantähteistä.

20 litran bioboksi on vaihtoehto omalle kompostorille


Biojätteen lajittelu sujuu hyvin myös perheen pikkupojilta, Jiriltä ja Jaajolta. Perheen äidin, Noora Kelan mielestä biojätteen lajittelulla on merkitystä. ”Sillähän voi vaikuttaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan”, Noora toteaa. Oman kompostorin hankintaakin perheen isä, Mika Kela on harkinnut. ”Säästyisihän siinä bioboksin tyhjennysmaksut, ja saisi multaa omalle pihamaalleen”, hän miettii.

240 litrainen sekajäteastia täyttyy parissa viikossa vaippajätteen takia. Noora ja Mika pitävät tyhjennysmaksua kohtuullisena kuten myös Ekokympin perimää vuosimaksua. Tärkeintä on se, että jätteet hoidetaan oikealla tavalla ja että palvelu pelaa. He myös tietävät sen, että sekajäte- ja biojäteastiat tyhjennetään samaan autoon, mutta eri lokeroihin. Perheessä lajitellaan myös ekopisteelle kuuluvia jätteitä, kuten lasia ja metallia.

"Olemme kaikin puolin tyytyväisiä jätehuoltopalveluihin. Kun muutimme tähän kolme vuotta sitten, saimme Ekokympiltä perusteellisen tietopaketin jätehuollosta. Ei tässä mitään hankaluutta ole.”



Kierrätystä naapureiden kanssa
Kelan perheessä kierrättäminen on arkipäivää myös vaatteiden, lelujen ja muiden tavaroiden osalta. Niitä kierrätellään kirpputorien, tuttavien ja naapurienkin kautta. Perheen asuinalueen naapurusto on siinä suhteessa hyvinkin aktiivinen - naapurin rouva saattaa aidan takaa huudella, että ”tässä olisi pari mattoa, tarvitsetko?”. Puolin ja toisin, näin se homma pelaa. Kesäisin alueella pidetään myös katukirppiksiä, jolloin tavarat vaihtavat omistajiaan.


@Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti