maanantai 4. maaliskuuta 2019

Hallituksen jäsenet esittäytyvät osa 3: Jonna Seppänen elää luonnosta ja kunnioittaa sitä


Luontomatkailuyrittäjä Jonna Seppänen Suomussalmelta elää lähellä luontoa ja saa toimeentulonsa luonnosta. Niinpä ympäristön kunnioitus on hänelle itsestään selvää.

-Haluamme kierrättää kaiken mahdollisen ja tuottaa mahdollisimman vähän sekajätettä. Meillä on yksi ainoa luonto, ja se kestää vain tietyn verran kuormitusta.

-Kaupassa katson että ostoksissa ei ole moninkertaisia muovipakkauksia enkä hanki liikaa pakattuja tuotteita. Olen alkanut ostaa palasaippuaa, ettei muovia tulisi niin paljon kuin nestesaippuoista.

Seppästen luontomatkailuyrityksestä Arolasta on ekopisteelle ja kierrätyskeskukseen matkaa noin 70 kilometriä ja Suomussalmen lajitteluasemalle vielä enemmän. Paperinkeräys on lähellä Ruhtinansalmella. Maatilalla on varastotilaa, joten Seppäset keräävät hyötyjätteitä ja vievät peräkärrykuorman öljyjä, sähköromua ja muuta pari kertaa vuodessa. Lasia ja pienmetallia viedään kylillä käydessä ekopisteelle.

Autolla ajoa on Arolassa saatu vähemmäksi, vaikka ollaan kaukana taajamista. Ennen piti noutaa kuvauspaikoille karhun ruokaa pari kolme kertaa viikossa, mutta uuden pakastekontin ansiosta kalanperkausjätettä voidaan varastoida tilalla ja automatkat harvenevat. Myös energiaa säästyy huomattavasti verrattuna vanhaan jääkaappisäilytykseen.

Ekokympin hallituksessa työskentely on avannut Jonnan silmiä entisestään. Jo aiemmin hän on ollut Suomussalmen ympäristölautakunnassa.

-Itse teen kaikkeni jätteen vähentämiseksi ja haluan välittää lapsillenikin oikeaa asennetta.

@Kirsi Haapea