tiistai 13. lokakuuta 2015


Biojäte on peikko roskapussissa, sanoo Ekokympin orava Kurre Kainuulainen. Kurre tietää, että
Ekokympin jätetutkimusten mukaan kainuulaisen kotitalouden sekajätepussi sisältää biojätettä noin 30%.

”Kauhea määrä! Voi ei, biojäte pilaa kaiken, jos se on sekajätteen seassa!” 




Biojäte roskapussissa pilaa poltettavan sekajätteen
Vuoden kuluttua sekajäte päätyy poltettavaksi ja hyödynnettäväksi energiana. Se kuljetetaan Kainuusta Leppävirralle Riikinvoiman ekovoimalaitokseen. Polttoaineeksi päätyvä sekajäte ei saa sisältää biojätettä, lasia, metallia eikä vaarallista jätettä. Erityisesti biojäte aiheuttaa ongelmia, koska se on lämpöarvoltaan surkeaa, ja toisaalta ruokajätteen sisältämä suola on haitallista polttolaitoksen tekniikalle. Kuljetuskin tulisi kalliiksi, koska biojäte on painavaa.

Kainuussa Ekokympin jätehuoltomääräykset velvoittavat lajittelemaan biojätteen – velvoite koskee kaikkia asuinkiinteistöjä, myös loma-asuntoja. Lisäksi sekajäte on kuluttajalle kallista, koska käsittelymaksussa on rutkasti valtiolle tilitettäviä veroja, ensi vuonna jopa 70 euroa / tonni. Miksi siis täyttää sekajätepönttöä painavalla biojätteellä ja maksaa siitä kalliisti?

Biojätepeikko on saatava pois roskapussista!

Lajittele biojäte
Jos et vielä ole lajitellut biojätettä, nyt on aika aloittaa se. Lajittelu alkaa keittiöstä, jossa pitää olla keräysastia hedelmien ja vihannesten kuorille ja ruuantähteille ynnä muulle maatuvalle jätteelle. Keittiön bioastia voi olla esimerkiksi pieni sanko tai jätevaunussa oleva roska-astia, joka vuorataan maatuvalla pussilla tai sanomalehden aukeamalla. Biojäte viedään maatuvaan pussiin tai sanomalehden aukeamaan pakattuna pihan keräysastiaan. Jos kostea biojäte ei ole pakattu, se tarttuu roskiksen seinämiin ja aiheuttaa haju- ja kärpäshaittoja. Jos kompostoit itse biojätteet, pakkaamista ei tarvita.

Biojätteen erilliskeräykselle vaihtoehto on omatoiminen kompostointi. Sen aloittamiseksi tarvitset kompostorisäiliön, seosainetta ja talikon tai muun hämmennysvälineen. Säiliön pohjalle laitetaan ilmava kerros seosainetta tai risuja tms. Sen jälkeen kompostia täytetään kuten täytekakkua - biojätettä ja seosainetta vuorotellen. Tarvittaessa massaa hämmennetään. Jos kompostointi kiinnostaa ja tarvitset opastusta siihen, ota yhteyttä Ekokympin neuvojiin. Olemme täällä ihan sinua varten:)



Keittiön allas-kaapin biojäteastia voi olla esimerkiksi 3 litran sanko.























Vuoraa astia maatuvalla pussilla tai sanomalehden aukeamalla ja vie pakattu jäte pihan biojäteastiaan. 





Biojäte mullaksi tai biokaasuksi
Biojäte kuljetetaan Kainuun kiinteistöiltä Majasaaren jätekeskukseen kompostoitavaksi. Lopputuote, multa, käytetään jätekeskuksen maisemoinnissa. Tulevaisuudessa myös mädättäminen on yksi vaihtoehto, jolloin biojätteestä saadaan biokaasua energiakäyttöön. Sekajätteen seassa biojäte menee aivan hukkaan ja tulee meille kaikille kalliiksi. 

Taustalla biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto 
Lainsäädäntö ohjaa jätehuoltoa siihen suuntaan, että kaatopaikat häviävät lähes kokonaan Suomesta. Ensi vuoden alusta alkaen biohajoavaa jätettä ei saa enää sijoittaa kaatopaikalle. Tämä tarkoittaa sitä, että kaatopaikoille saa sijoittaa enää vain eristevilloja, mineraaliaineksia ja tuhkaa.

Kaatopaikkakielto on taustalla myös sille että, kainuulainen sekajäte kuljetetaan tulevaisuudessa Leppävirralle ekovoimalaitokseen, jossa tuotettu energia hyödynnetään Varkauden Aluelämpö Oy:ssä. Tällä hetkellä osa Kainuun sekajätteestä jalostetaan Ekokympissä kierrätyspolttoaineeksi ja osa loppusijoitetaan kaatopaikalle.


Kiitos!
Kun lajittelet biojätteen ja toimitat sen takaisin luonnon kiertoon, luonto ja kukkarosi kiittävät. Biopeikkoakaan ei enää näy, iloitsee Kurre. Kurre ja Ekokympin muut neuvojat antavat mielellään lisätietoa biojätteen lajittelusta ja muusta jätehuollosta. Ota yhteyttä info@ekokymppi, 08 636 615

@Sari Komulainen


maanantai 12. lokakuuta 2015

Ekopisteet tuottajien vastuulle

Ekokympin tiedote 12.10.15 kertoo: 
Ekopisteillä kerättävät kotitalouksien pakkausjätteet – lasi, metalli ja kartonki – siirtyvät ensi vuoden alussa tuottajien vastuulle. Kainuussa tämä tarkoittaa sitä, että Ekokymppi ei enää ylläpidä ekopisteitä, vaan sinne kuuluvien jätteiden keräyksen ja kierrätyksen järjestäminen on pakkausten tuottajien vastuulla.

Tuottajat järjestävät pakkausjätteen keräyksen 1 850 RINKI-ekopisteellä koko maassa. RINKI-ekopisteet on tarkoitettu vain kotitalouksien pakkausjätteiden keräykseen. Jokaisessa 1 850 pisteessä kerätään vähintään kuitu-, metalli- ja lasipakkauksia, ja lisäksi 500 pisteessä muovipakkauksia.

Ekopisteiden ulkoinen ilme muuttuu
Lähes kaikki Kainuun kolmisenkymmentä ekopistettä säilyvät paikoillaan, mutta niiden ulkoiset ilmeet muuttuvat RINKI-ekopisteiden mukaisiksi. Kajaanissa vuoden vaihteessa poistuvia ekopisteitä ovat Kauppatori, Kuurna ja Vehkatie. Muualla Kainuussa Kontiomäen Siwan ja Ukkohallan ekopisteet poistuvat käytöstä. Yksittäiset lasin- ja metallinkeräyspisteet, joita on Kainuussa yhteensä 19 kpl, poistuvat käytöstä loka-marraskuun aikana. Paperinkeräys säilyy kaikilla ekopisteillä.

Kajaanin Vehkatien ekopisteen käyttäjät voivat saada korvaavan pisteen Kehräämöntielle, koska tuottajayhteisöt suunnittelevat uutta RINKI-ekopistettä yrityspuistoalueelle. Myös Vuokattiin on tulossa uusi RINKI-ekopiste.

Muovinkeräys Kajaaniin ja Sotkamoon
Tuottajayhteisöt ryhtyvät keräämään myös kotien muovipakkauksia. Kainuuseen tulee keräyspisteitä Kajaaniin ja Sotkamoon.

Lajitteluohjeet RINKI-ekopisteillä
Ekopisteiden lajittelusäiliöihin saa tuoda pakkausjätettä RINKI Oy:n lajitteluohjeiden mukaisesti:


Lisätietoa Suomen pakkauskierrätys RINKI Oy:n sivuilta: www.rinkiin.fi

Blogin kirjoittaja kommentoi:
Meillä Kainuussa tämä uudistus ei oikeastaan muuta mitään. Lajitteluohjeet pysyvät samanlaisina ja lähes kaikki ekopisteet pysyvät paikoillaan. Lajitteluohjeista "lasi"-jätteestä lienee eniten kysymyksiä. Takavuosinahan lasinkeräykseen sai lasipurkkien lisäksi laittaa keramiikkaa, posliinia, peililasia ja jopa hehkulamppuja, koska nämä käytettiin hyödyksi maanrakentamisessa. Vuosi sitten lajitteluohje muuttui siten, että lasinkeräykseen kelpaa ainoastaan pakkauslasi eli lasipullot ja purkit. Nykyisellään lasipakkaukset päätyvät Englantiin uusiolasin valmistukseen, ja siksi oikea lajittelu on tärkeää. Keramiikka, posliini, peililasi ja tasolasi ovat ns. kunta-lasia, jonka kunta hyödyntää maanrakentamisessa. 

Pakkauslasi (lasipullot ja lasipurkit) > vie ekopisteelle
Kunta-lasi (keramiikka, posliini, tasolasi, peililasi, kristalli) > vie lajitteluasemalle / Majasaaren jätekeskukseen / Entrinkiin

Näillä mennään - vireää kierrätyssyksyä toivotellen
@Sari Komulainen

perjantai 9. lokakuuta 2015

Tuikkujahti tulee taas!




Ekokymppi järjestää jälleen leikkimielisen Tuikkujahti-kilpailun peruskoululaisille Kainuussa. Kilpailussa kerätään käytettyjen tuikkukynttilöiden alumiinikuoria. Voittaja on luokka, joka kerää eniten tuikkukuoria oppilasta kohden. Tuikkujahti-kilpailu järjestetään Suomessa samanaikaisesti 13 jätelaitoksen alueella. Kisan tavoitteena on kannustaa koululaisia lajitteluun ja kulutustottumustensa tarkkailuun ja kehittää luovuutta ja sosiaalisen verkostoitumisen taitoja käytettyjen tuikkukuorien etsinnässä. Samalla pyritään tehostamaan metallin kierrätystä ja muuta jätehuoltoa.

Tuikkumatikkaa



Saaliin laskentaa viime talvena


Tuikkujahdin säännöt
- Kilpailuaika 1.11.2015– 31.1.2016.
- Ilmoittautuminen 1.–30.11.2015 klo 16.00 mennessä
- Tuloksen ilmoitus 1.2.2016 klo 16.00 mennessä.
- Kuoret lasketaan ja suhteutetaan luokan tai ryhmän oppilasmäärään. Voittaja on luokka/ryhmä, joka on kerännyt eniten tuikkukuoria/oppilas.
- Ryhmäkoko: vähintään 10 oppilasta, enintään 40 oppilasta.
- Kerätään vain tuikkukuoria, ei muita alumiinisia pakkauksia esim. roihujen kuoria.
- Tuikut on pakattava irrallaan vahvoihin jätesäkkeihin. Ei pikkupusseja säkin sisälle!
- Jahtiin voivat osallistua peruskoulun 0–9 luokat.
- Kilpailijaluokan on säilytettävä metallikuoria, kunnes Ekokymppi noutaa ne helmikuun 2016 aikana.

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella, johon linkki oli avoinna marraskuun ajan Ekokympin nettisivuston pääaukeamalla. Tulokset julkistetaan perjantaina 5.2.2016 klo 10.00 Ekokympin ja Tuikkujahdin verkkosivuilla. Palkinnoksi voittajaluokalle/ryhmälle Ekokymppi antaa 300 euron rahapalkinnon. Toiseksi tullut luokka/ryhmä saa 200 € ja kolmas 100 €. Muiden osallistuneiden kesken arvotaan 100 euron rahapalkinto. Lisäksi jokaiselle jahtiin ilmoittautuneen luokan oppilaalle annetaan pieni Tuikkujahti-muisto. Kaikki kilpailijaluokat saavat osallistumisestaan diplomin.

Keräysvinkkejä jahtaajille:
- Tarkoitus ei ole lisätä tuikkujen kulutusta! Verkostoitukaa: kysykää tuikkukuoria naapureilta, työpaikoilta, ravintoloista…
- Kerätkää vain tuikkukynttilöiden kuoria, ei ulkoroihuja.
- Laskekaa tuikkukuoret ajoittain, jottei saalis ehdi kasvaa liian suureksi. Oppilaat voivat itse laskea tuikut. Tuikkukuorien laskemisesta voi tehdä hauskan oppimistilanteen kehittelemällä omia laskemista nopeuttavia tapoja.
- Kerätkää tuikkukuoret irrallaan vahvoihin jätesäkkeihin (ei pikkupusseja säkkeihin).
- Tuikkukuoria ei ole pakko litistää, mutta voitte tehdä sen halutessanne tilan säästämiseksi.
- Pienet steariinijäämät eivät haittaa.