sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Erään perheeen jätelajittelua

En ole oikeastaan aikaisemmin noteerannut jätteiden lajittelua sen kummemmin kuin vasta nyt. Sitä on tavallaan mennyt ”saman kaavan mukaan” koko ajan ja vilkaissut vain välillä jäteastiaan jotta onhan jäteauto käynyt.

Olen tähän asti lajitellut biojätteen sekä kartongin. Paristot viemme kauppojen keräyspisteisiin. Myös paperia meillä kerätään joka toimitetaan Rinki-ekopisteelle. Muutamia kertoja olemme vieneet rikkoutuneita kodinkoneita kierrätyskeskus Entrinkiin sekä varastojen ”aarteita” ja remontointijätteitä Majasaaren jätekeskukseen. Uff:n vaatekeräyspistekin on minulle tuttu. Asumme omakotitalossa joten meillä syntyy puutarhajätettä aika paljonkin, eritoten syksyisin. Tällöin toimitamme ne puutarhajätteiden vastaanottopaikkaan Risu-Mattilaan.


Muutos lajittelutottumuksiin
Nyt jälkiviisaana (kun olin ollut Ekokympillä harjoittelijana muutaman viikon) on hyvä miettiä mitä meiltä on puuttunut, nimittäin lasi- ja metallijätteiden keräysastiat. Kyllä, olen laittanut siis lasi- ja metallijätteet sekajätteeseen. Mutta nyt voin hyvin mielin kertoa että jo jonkin aikaa meillä on ollut paikka niille ja enää niitä ei laiteta sekajätteen joukkoon.

Muovipakkauksia emme ole aikaisemmin lajitelleet mutta tähän asiaan meidän taloudessa tuli muutos. Järjestelin keittiössä allaskaappiin tilaa muovipakkausjätteille. Kajaanissa on neljä Rinki-ekopistettä jotka vastaanottavat muovipakkausjätteitä; K-Citymarketilla, Tokmannilla, Prismalla ja Entringillä. Säästämme myös jäteastian tyhjennyskuluissa kun alamme lajitella muovipakkaukset ja viemme ne Rinki-ekopisteelle. Keittiöömme tulleen uuden jätelajittelun myötä päätin laittaa myös hiukan helpotusta lajittelupähkäilyihin ja kiinnitin lajitteluohjeet keittiön kaapinoveen. Ekokympin nettisivulta löytyy tulostettavia ohjeita https://www.ekokymppi.fi/tietopankki/ohjeet-ja-esitteet.html

Viemme Rinkiekopisteelle lasipakkaukset, metallit, kartongit ja paperit. Näin sekajäteastia ei täyty niin nopsaan.

Lajittelun ansiosta sekajäteastian tyhjennysväliä voi pidentää ja saada kustannussäästöjä.

Lajittelu ja tyhjennysvälin säätely tuo kustannussäästöjä

Talouteemme kuuluu kaksi aikuista ja kaksi lasta. Meillä on 220L sekajäteastia ja 20L bioboksi. Molemmilla tyhjennysväli on tällä hetkellä kahden viikon välein. Vuodessa tyhjennyskertoja kertyy siis 26 kpl. Sekajäteastian verollinen tyhjennyshinta on 8,04€ (sis.jk-maksua 3,66€). Kahden viikon tyhjennysvälillä vuodessa tämä tekee 209,04€ (26x8,04€). 20L bioboksin verollinen tyhjennyshinta on 2,91€ (sis.jk-maksua 0,31€). Kahden viikon tyhjennysvälillä tämä tekee vuodessa 75,66€ (26x2,91€). Bioboksin tyhjennysväli on tällä hetkellä juuri oikea. Isomman astian tyhjennysväliksi riittäisi mielestäni neljästä kuuteen viikkoa, varsinkin nyt kun aloimme lajitella muovipakkausjätteemme. Tällöin vuosittaiset jätekustannuksemme olisivat seuraavat; bioboksi kahden viikon tyhjennysvälillä 75,66€ (26x2,91€) ja sekajäte neljän viikon tyhjennysvälillä 104,52 € (13x8,04€). Sekajätteen tyhjennys kuuden viikon tyhjennysvälillä 72,36€ (9x8,04€) ja bioboksin tyhjennys kahden viikon tyhjennysvälillä 75,66€ (26x2,91€). 

Bioboksin tyhjennysväli on kaksi viikkoa.

Kotona olemme keskustelleet ja pohtineet kompostoinnin mahdollisuutta meidän perheessämme. Tulimme sellaiseen tulokseen jotta tällä hetkellä kompostointi ei ole ajankohtainen asia meillä.

Olen iloinen että perheeni haluaa lajitella kotona syntyvät jätteet.

@ Terhi Heikkinen, Kajaani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti